Maailmojen luomisesta ja toisenlaisista tulevaisuuksista

Taide Indigenous Climate Futures Embassy

“We know the difference between the reality of freedom and the illusion of freedom. There is a way to live with the Earth and a way not to live with the Earth. We choose the way of the Earth.” – John Trudell

KUOLLEET VIHREÄT TULEVAISUUDET

Kolonialismi tappoi, tuhosi ja hävitti meidät saamelaiset ja maailmamme monesti. Maamme, jokemme, järvemme, perinteiset elinkeinomme, metsämme. Vangitsi monet meistä. Pakkosulauttaminen valtakulttuuriin vei kielen, kulttuurin ja mielen. Tulevaisuudet ja menneisyydet. Joku pakeni. Joku meni ulottumattomiin. Jotkut eivät jaksaneet. Jotkut taistelivat ja uskoivat tulevaisuuteen, toiset eivät. Jotkut selviytyivät, useimmat eivät kokonaisina. 

Lapsesta asti meidät opetetaan selviytymään vaikeista tilanteista kaikenlaisissa olosuhteissa, kuten kovista talvista, myrskyistä, metsäkadoista, ilmastonmuutoksesta, luontokadosta, sukupuutoista, kielen menetyksestä ja usein yhtäaikaisista, monenlaisista muista maailmanlopuista. On ihme olla elossa kolonialismin aiheuttamien maailmanloppujen jälkeen. Selvisimme monet maailmojen loput, koska olimme osa maata ja maa osa meitä. Selvisimme, koska ylläpidimme ekosysteemejä ja edistimme elonkirjon hyvinvointia. Selvisimme, koska olimme sitoutuneita elämään. Selvisimme, koska rakastimme ja huolehdimme elämästä, sillä sitä, mitä rakastaa, ei tuhoa.

Tulevaisuudessa ei näy vihreää tulevaa, sillä viherkolonialistiset tulevaisuudet ovat meille kuolleita, mustanharmaita tulevaisuuksia. Ne eivät puhu meidän maan kieliä, ne eivät ymmärrä meidän jokien puhetta ja osaa kuunnella meidän tuultemme toiveita. Vihreän siirtymän tuulivoimapuistot, padot ja kaivokset Saamenmaalla tuhoavat maamme, jokemme ja tuulemme. Elonkirjon tappaminen sen suojelemiseksi on epäonnistunnistunein ratkaisu ilmaston ja maailman pelastamiseksi. Kolonialismin loppujen raunioilla me luomme maailmoja joka ikinen päivä elonkirjon suojelulla, sen hyvinvoinnin edistämisellä ja hoivalla, koska tiedämme, että elonkirjon hyvinvointi on suhteessa omaan hyvinvointiimme ja selviytymiseemme. Me saamelaiset sekä muut alkuperäiskansat maailmassa emme vain suojele 80 % elonkirjosta, vaan suojelemme kaikkea elämää maapallolla.

VANKEUDESTA VAPAUTEEN

Mun gulan Anárjohkii. Minä kuulun Inarijoelle.

Yksi kauneimpia asioita elämässä on kuulua johonkin ja olla osa jotakin. Minun kielessäni, pohjoissaamessa, voi esitellä itsensä kuuluvuuden kautta. ´Gullat´ tarkoittaa kuulla, kuulua, ymmärtää, tuntea, koskea, olla tarkoitettu jollekin, olla kotoisin. Samalla kuulua ja kuulla kielii paikan ja ihmisen välisestä yhteydestä ja kommunikaatiosta, jossa ihminen ei ole omistajana, vaan kuuluu yhteisöönsä ja yhteisölleen, paikkaansa ja paikalleen ja osa suurempaa kokonaisuutta. Johdannaisverbi ´gulahallat´ puolestaan tarkoittaa keskustella, kommunikoida, voida kuulla toisiaan etäisyydestä huolimatta, ymmärtää toisiaan, saada selvää toistensa puheesta, kuulla toisiltaan. 

Meille saamelaisille vapaus koostuu me-muodosta, sillä ihmisinä emme voi olla vapaita yksin. On vapautta kuulua maahan, alueeseen, paikkaan, perheeseen, sukuun, yhteisöön ja kansaan. Voimme saavuttaa todellisen vapauden vain, kun olemme rakkaudellisessa yhteydessä ja sidoksissa toisiin ihmisiin ja maahan, tästä kielivät ‘freedom’ ja ‘friend’, jotka juontavat juurensa indoeurooppalaiseen sanaan ‘fri’ tarkoittaen rakkautta.

Vapaus on utopiana kollektiivisessa kehossa ja mielessä. Se paikantuu ennen elettyihin elämiin, esivanhempiin, perinteisille alueillemme ja tuleviin sukupolviin. Kun joki padotaan, porojen metsälaitumet hakataan ja lohi ei enää palaa jokeen, yhteisön mielellinen ja ruumiillinen maailma rikkoutuu. Olemme sidoksissa maahamme kehollisesti, henkisesti ja mielellisesti, sillä kuulumme maalle.

Pako kolonialismista on ollut minulle ja monelle muulle elämänpituinen vapaustaistelu omaan kehoon, kieleen, mieleen, maahan ja itsemääräämiseen. Omiin tulevaisuuksiin ja omiin kohtaloihin. Elämään, jossa ei tarvitse vain selvitä ja pärjätä; elämään, jossa vapaus ei ole vain teoriaa, vaan käytäntö. Vapaus on minulle maailmojen luomista taiteen ja duodjin avulla, vapaus on maassa ja maan kanssa elämisessä, se on rakkautta ja kuulumista, oppimista, uudelleen oppimista ja vapaus on niissä elämän ja kuoleman hetkissä, kun mikään muu ei ole tärkeämpää kuin maa.

KAUNIISTI ELÄMISESTÄ

”Kaunis duodji (käsityö) on sellainen, joka on tietysti tehty kauniisti. Duodji on silloin kauneimmillaan, kun se sopii käyttöönsä ja kun duodjin käyttötarkoitus toteutuu. Materiaalit tietysti kaunistavat käsityötä.” – Ilmari Laiti, 2018.

Saamelainen elämän estetiikka, eallit čábbát on osa kokonaisvaltaista elämää, jossa taide ei ole erillinen tapahtuma vaan elämä on taidetta ja kaikki ovat taiteilijoita. Elää kauniisti on hyvää elämää, elämistä vastavuoroisuudessa ja tasapainossa maa(ilma)n kanssa. Duodji, saamelaisen elämän yksi ilmenemismuoto on ollut sidoksissa pärjäämiseen ja selviytymiseen talvisella arktisella alueella. Mitään turhaa ei tehty, ja kaikella mitä tehtiin, oli tarkoitus.

Isäni, käsityöntekijä Ilmari Laitin mukaan saamelaisen duodjin estetiikassa kauneus ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä. Duodji ei ole kaunis, jos sitä ei voi käyttää. Kun kysyin, minkälainen on kaunis gákti (saamenpuku), hän vastasi, että sellainen, joka on ommeltu tietylle henkilölle ja sopii hänelle. Duodji tehdäänkin jollekin tietylle ihmiselle, johonkin tiettyyn tarkoitukseen ja siinä näkyvät saajan identiteetti ja persoona.

Saamen kielen sana duodji tarkoittaa käsityötä, työtä, aikaansaannosta tai teosta, joka vaatii ihmisen ajattelua ja tekemistä. Duodji on materiaalien, paikan, vuodenaikojen ja saamelaisen tietotaidon luomus elämästä, estetiikasta ja hengellisyydestä. Se on saamelainen kokonaisvaltainen kielen, maan ja kulttuurin yhdistävä maailmankuvan luova ilmentymä. Duodji on taiteellinen tapa olla maailmassa, kuulua siihen ja kommunikoida sen kanssa. Se on sosiaalista kanssakäymistä, vuoropuhelua ihmisten kesken ja se on hoivaa. Se on kauneuden luomista maailmaan ja se on saamelaista maailmojen luomista. 

Saamelaiseen alkuperäiskansatietouteen sisältyy monia vuosituhansia testattuja ja elettyjä havainnointeja, kokeiluja ja virheitä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Tekemistä ohjaa katkeamaton sidos menneeseen ja tulevaan ja toive, että tulevat sukupolvet perisivät kaiken sen, minkä me olemme perineet esivanhemmiltamme. Luomisprosessissa ovat läsnä sukuni, isovanhempani ja ihmiset ennen heitä sekä tulevat sukupolvet. Duodjin tekijän, duojárin, duodji-tietous ja osaaminen on yhteenkietoutunut tiettyyn paikalliseen ymmärrykseen, jossa ilmentyy paikka, alue ja maa, mihin kuuluu. Missä, mistä ja kuka ja ketkä ovat sama asia.

Tätini, käsityöntekijä Marja-Liisa Laitin sanoin ihminen tekee duodjia rakkaudesta, ei koskaan vihasta. Kommunikoin, teen rakkaudella ja lempeydellä. Setäni, käsityöntekijä Petteri Laiti ”gieđain guldala”, kädellä kuuntelee duodjia, materiaaleja, niiden tarpeita ja toiveita ja miksi ne haluavat tulla. Kunnioitus, suostumus, luottamus, avoimuus, rehellisyys ja yhteisymmärrys ovat osa prosessia. Duodjille on annettava tilaa ja aikaa syntyä ja kasvaa, jotta se voi tulla siksi, miksi sen on tarkoitus tulla. Duodji on elävä esine, jolla on oma henkensä, oma tahtonsa, oma elämänsä ja oma tarkoituksensa.

Saamelainen futuristisuus ja seuraavien sukupolvien mahdollisuus elää saamelaisina Saamenmaalla ohjaa materiaalien käytössä: “váldit dušše dan maid dárbbaša” – tulee ottaa vain se, mitä tarvitsee. Käsityöntekijä Per Isak Juuso sanoittaa saamelaista kestävän kehityksen ajattelua: duodjin tulee kestää käyttöä yli 100 vuotta. Tämän ajan sisällä sitä voi muokata, korjata ja muuttaa uusiokäyttöön sopivaksi. Mitä jos tekisimme rakkaudella ja kauniisti asioita, jotka kestäisivät käytössä ikuisuuksia?

Elämän estetiikka ilmenee eletyssä elämässä, ruumissa, kokemuksissa, identiteeteissä ja liikkeissä, joihin myös kolonialismi pirstaloi säröjä. Opimme länsimaisesta estetiikasta, emmekä kauniisti elämisestä. Ollessani nuori, isäni vanhin sisko Mihku Elle, Elle Saijets, saunoessamme sanoi minulle, että onpa sinulla paksut pohkeet. Ellelle, joka oli syntynyt 1933, paksut pohkeet ovat olleet merkki vahvasta, terveestä naisesta, joka on kykenevä kaikenlaiseen työhön, mikä itsessään tarkoitti selviytymistä. Ajattelen myös esivanhempiemme ylisuurta vaatetusta ja kerrospukeutumista, joka on ollut selviytymisehtona myös muille arktisille kansoille. Käytännöllisyys, vahvuus, sitkeys ja terveys määrittelivät kauneutta, ei vain asioiden ulkonäkö tai visuaalisuus. 

Oma duodji-matkani on ollut opettelua, hapuilua, eksymistä, etsimistä ja löytämistä. Miten voisimme elää enemmän kokonaisina ja kokonaisvaltaisina kauniisti? Miten dekolonisoida elämän estetiikkaa? Miten voisimme ymmärtää sitä myös muilla tavoilla, kuin opituilla länsimaalaisilla? Voisiko elämän estetiikka olla olennainen arvo uuden elämän luomisessa, ja voisiko se olla sellaista, jota kukaan ei voisi hyväksikäyttää? Miten elämän estetiikka voisi meidät vapauttaa ja olla vapauden arvo itsessään? Mitä voimme oppia luonnon omasta kauniisti elämisestä, ja mitä on saamelainen estetiikka maailmojen lopuissa ja maailmojen aluissa?

UTOPIOISTA KAIKISTA KÄYTÄNNÖLLISIN

Maailmojen loput ja toisenlaisten maailmojen alut tapahtuvat peräkkäin, päällekkäin, limittäin ja yhtäaikaisesti. Kun tätä maailmaa ei enää ole, mikä on se toisenlainen maailma tämän maailman jälkeen? Missä se on, minkälainen se on? Miten me menemme sinne, miten siellä elämme? Mitä sinä siellä tekisit ja mitä otat mukaasi? Minä olen pakannut jo tavarani. Otan mukaani jokeni, veneeni ja kalat.

Ihmisille ennen meitä maailmojen luominen oli elämän ylläpitoa. Esivanhempamme tekivät itse kaiken minkä tarvitsivat. He pyysivät itse oman ruokansa, vaatettivat itsensä, tekivät omat kotinsa, kulkuvälineensä, pyyntivälineensä, opettivat lapsensa ja hallitsivat alueitansa. Heillä oli omat maailmansa, uskontonsa, kulttuurinsa ja kielensä, talousjärjestelmänsä, sosiaaliturvansa, sosiaaliset suhteensa, historiansa, kirjallisuutensa, taiteensa ja elämän verkostonsa.

Maailmaamme kolonialismi alkoi tunkeutua noin 400 vuotta sitten, tuhoten sitä pala palalta, aiheuttaen maailmanloppuja toisensa jälkeen. Lukuisien maailmojenloppujen jälkeen olemme edelleen täällä, koska korjasimme ja hoivasimme kaikkea sitä, mitä kolonialismi rikkoi ja loimme maailmojamme, joka ainoa päivä. Opimme resilienssistä, sopeutumiskyvystä ja selviämisestä. Opimme olemaan yhteydessä menneisiin ja tuleviin sukupolviin, samanaikaisesti maailmanlopusta selviytyjinä sekä toisenlaisten näkyvien ja näkymättömien maailmojen luojina.

Saamelainen maailmojen luominen on radikaalia alkuperäiskansafuturismia. Se on itsemääräämisen, vapauden ja estetiikan luova muoto seuraavien seitsemän sukupolven tulevaisuuden turvaamiseksi. Se on vastavuoroisuutta, huolenpitoa, rakkautta ja kauniisti elämistä. Se on maailman muokkaamista ja rakentamista, laulamista, tanssimista, taiteen tekemistä, saamen kielen ylläpitämistä, kehittämistä ja elävöittämistä, aktivismia, kirjojen kirjoittamista ja lukemista ja tarinoiden kertomista muista maailmoista. Maailmojen luominen on elämän ja sen merkityksellisyyden puolustamista. Se on elonkirjon suojelua, sillä elämän ikuinen tahto, tarve ja pyrkimys on elämän jatkuminen. Maailmojen lopuissa toisenlaisten maailmojen kuvittelu, unelmointi, hahmottaminen ja luominen on elintärkeää niin ihmisen, kuin koko elonkirjon selviytymisen kannalta.

Maailmojen luominen on unelmointia ja ihmeitä ja unelmointia uudelleen ja uudelleen, toistoa kerta kerran jälkeen. Se on hiljaista, hidasta tietoa ja työtä. Se on rohkeaa katsantoa ja pelotonta futuristista tekemistä. Se on opettelua, kertausta, harjoittelua ja kuvittelua, sillä se, mitä toistetaan, opitaan, harjoitellaan, tulee osaksi sitä, mitä ja keitä olemme. Se on ystävyyttä ja kumppanuutta ja yhdessä tekemistä. Se on kuuntelevaa, kyselevää ja herkkää yhdessäoloa. Se on synnytystä, kipua ja vaikeutta, surua, rakkautta, muodonmuutosta, sopeutumista ja selviämistä, elämistä ja kuolemista.

Saamelaisessa kulttuurissa luvan kysyminen on ihmisiksi elämistä ja hyvien tapojen mukaista. Luvan kysyminen tarkoittaa, että yhteistyö toteutetaan vastuullisesti, kunnioittavasti, oikeudenmukaisesti ja rakkaudellisesti. Suostumus tarvitaan kaikkeen ihmisen tekemiseen. Se velvoittaa olemaan kärsivällinen ja myös kuuntelemaan vastauksen. Maailmojen luominen edellyttää luvan kysymistä ja suostumusta myös tulevaisuudelta, sillä se on tulevaisuuden kanssa yhdessä tekemistä, ei sen kolonisointia. Minkälaisen tulevaisuuden tuleva halunnee ja minkälaisen tulevaisuuden tulevat sukupolvet haluavat elääkseen? Millaisia toisenlaisia maailmoja voisi tulla tämän jälkeen, ja miten voisimme olla täällä vielä tuhansien vuosien päästä?

Minulle maailmojen luominen on elämän estetiikkaa, jossa ilmentyy 10 000 vuoden elämä Saamenmaalla. Matkustan ajassa taakse ja eteen, maailmoista toisiin, muutan muotoani ja muutun, maailmani muuttuu ja olemiseni muuttuu tässä maailmassa. Kun teen taidetta, olen se joki, jonka kanssa teen yhteistyötä. Kun teen maan kanssa yhteistyötä, olen se maa. Muutan muotoani muuksi eläväksi elämäksi, kiveksi, puuksi, metsäksi. En ole vain kala, vaan olen kala joessa. En ole vain puu, vaan puu metsässä. En ole vain maa enkä vain ilma, vaan maailma. Maailmojen luominen sitouttaa olemaan kumppani, ystävä, esivanhempi, lapsenlapsi, tunturipöllö, poro, maa, Tenojoki, lohi, ikirouta tai jääleinikki. Maailmojen luominen ei ole minä ja minun ajatukseni, minun aikaansaannokseni vaan aina vastavuoroista yhteistyötä, ajattelua, keskustelua, yhdessä elämistä ja unelmointia kanssaelävien kanssa.

Maailmojen luominen on utopioista kaikkein käytännöllisin. Sen avulla voi todentaa ja toteuttaa asioita, joita muuten olisi mahdoton luoda tähän maailmaan. Ellos Deatnu (Eläköön Tenojoki), ryhmä saamelaisaktivisteja julisti Tenojoen Tiirasaarelle vuonna 2017 moratorion, joka pysäyttää Tenon uusien kalastusmääräysten täytäntöönpanon, kunnes Tenon kalastusta koskevat uudet säännöt on neuvoteltu ja paikallinen saamelaisyhteisö on ne hyväksynyt. Ellos Deatnun Tiirasaaren moratorio on radikaali utopia käytännössä, suvereeni saamelaisalue, jossa vapaus on käytäntö, käytäntö on visio ja visio on saamelainen itsemäärääminen. 

Maailmojen luominen luo toiveita, tarpeita ja polkuja, joiden kautta syntyvät toisenlaiset todellisuudet. Minkään ei tarvitse olla todellista ja se itsessään luo uusia todellisuuksia. Kaikki tämä ei ole pakoa todellisuudesta, vaan toisenlaisen todellisuuden todentamista ja maailmanlopuista selviytymistä. Se on oman tilan luomista, jossa voi tuntea itsensä vapaaksi, olla vapaa, elää ja elää uudelleen ja uudelleen. Tässä tilassa liikahdamme ääneensanomisen voimalla, kun näemme välähdyksiä ja valon pilkkeitä toisenlaisen tulevaisuuden alusta. Tänään tunnemme, mitä eilen kuvittelimme. Tänään tuuli henkäisee, mitä huomenna kuulemme.

Alkuperäiskansafilosofi ja kirjailija Ailton Krenak kirjoittaa, että maailmanlopussa meillä on aina aikaa vielä yhdelle tarinalle. Mikä olisi se tarina, jolla maailmanloppua voitaisiin lykätä, ja voisiko se tarina pitää meidät hengissä? Kerronko tarinan kolonialismin maailmanlopusta vai siitä, miten esivanhempamme matkasivat maailmoista toiseen?

Maailmojen luomisesta ja toisenlaisista tulevaisuuksista sanoittaa saamelaisten maailmojen luomista Indigenous Climate Futures Embassy – hankkeessa, jota ovat tukeneet Punos ja Hosting Lands.

KIRJALLISUUS

KUOLLEET VIHREÄT TULEVAISUUDET

Benally, Klee. (2023). No Spiritual Surrender: Indigenous Anarchy in Defense of the Sacred. Detritus Books.

“Apparently, green futures are still dead futures for Mother Earth.” (s. 202).

“Although they comprise less than 5% of the world population, Indigenous peoples protect 80% of the Earth's biodiversity in the forests, deserts, grasslands and marine environments in which they have lived for centuries.” What is missed is that ideally, Indigenous peoples protect all of existence -  not just percentages.” (s. 201).

VANKEUDESTA VAPAUTEEN

Montgomery, Nick & bergman carla. (2017). Joyful Militancy. https://joyfulmilitancy.com/

“Freedom” and “friend” share the same early Indo-European root: fri-, or pri, meaning “love”. A thousand years ago, the Germanic word for “friend” was the present participle of the verb freon, “to love”. This language also had an adjective, *frija-. It meant “free”, as in “not in slavery”, where the reason to avoid slavery was to be among loved ones. Frija meant “beloved, belonging to the circle of one's beloved friends and family.” (s. 84 - 85).

“Friend” and “free” in English come from the Indo-European root, which conveys the idea of a shared power that grows. Being free and having ties was one and the same thing. I am free because I have ties was one and the same thing. I am free because I have ties, because I am linked to a reality greater than me.” (s. 85)

KAUNIISTI ELÄMISESTÄ

Valkeapää, Nils-Aslak. (1984). Greetings from Lapland. Zed Books.

“Art as an isolated phenomenon is unknown to the Sámi. As a result, artists as a professional group are also a product of modern society, a result of the mad rush of our time. Through the Sámi lifestyle, each moment in life becomes an artistic experience. Carving with a knife, colorful clothes with a belt, a cap and a scarf, white moccasins on the snow, isn’t it a dance, even if the steps may be unsteady from time to time? Isn’t it beautiful when folk sit down in the snow, make a fire and gather around the flames?”

Laiti, Jenni. (2012). Doaimmalaš nisu ja almmái nu oalgái. Sámi čábbodatideálaid guorahallamin. Artihkkal Nuorat - áviissas.

“Gávdnen iežan dutkamušas, ahte dološ sámi gándaideálii gulai leat čeahppi suhkat ja njoarostallat. Čábbodat meroštallui sávrivuođain ja gievravuođain ja das lei stáhtus. Dolin čába nisu lei jorbbas ja das ledje rukses muođut. Ruoinnas olmmoš lei mearka buohcci olbmos, muhto jorbalágan áhkku lei fidnen doarvái biepmu. Mo olmmoš lihkada de dat váikkuha čábbodaga árvvoštallamii. Oppalaččat sápmelaččaid čábbodatáddejupmi lea rievdan viehka ollu  maŋemuš 50 jagi siste ja leat lahkonan oarjemáilmmi oainnuid ja árvvuid.” - Yngve Johansen

UTOPIOISTA KAIKISTA KÄYTÄNNÖLLISIN

Simpson, Betasamosake Leanne. (2017). As we have always done. Indigenous Freedom Through Radical Resistance. University of Minnesota Press.

“This is the foundation of our self-determination and freedom – producing everything we need in our families within grounded normativity within a network of caring and sharing. We made our food, our clothes, our homes, we made our education system, our health care system, our political system. We made technology and infrastructure and the systems of ethics that governed its use. We made our social services, our communication system, our histories, literatures, and art.” (s. 80).

Krenak, Ailton. (2020). Ideas to postpone the end of the world. House of Anansi Press.

“My main reason for postponing the end of the world is so we have always got time for one more story. if we can make time for that then we will be forever putting off the world's demise.” (s. 36).

HAASTATTELUT

Ilmari Laiti, Petteri Laiti ja Marja-Liisa Laiti. 2018.

Per-Isak Juuso. 2019.