Tuki ja vuoropuhelu keinoina laajentaa ilmasto-oikeudenmukaisuuden kuvittelemista

"Tausta-ajatuksena on, että Punoksen mahdollistamat teokset kietoutuvat toisiinsa, muodostaen pitkällä aikavälillä uudenlaisen taide-ekosysteemin." —Punos

"Mikä rooli taiteella ja taiteellisilla menetelmillä voi olla muutoksessa kohti oikeudenmukaisuutta ja kestävyyttä?" Tämä on ollut ydinkysymys, jota Punos on jatkuvasti pohtinut ja harjoittanut perustamisestaan vuonna 2020 lähtien. Kun tapasin ensimmäistä kertaa kaksi perustajaa, Anna-Kaisa Kosken ja Ki Nurmenniemen vuonna 2018, Anna-Kaisa osallistui aktiivisesti museokasvatusprojekteihin ja seurasi tiiviisti energiakysymyksiä ilmastoliikkeessä. Ki puolestaan työskenteli kuraattorina HIAP:issa (Helsinki International Artist Programme), jossa hän käynnisti viisivuotisen, kahdeksan eurooppalaisen taiteilijaresidenssiohjelman yhteisen "Frontiers in Retreat" -projektin, joka tutki taiteen ja ekologian leikkauspisteitä. 

Seuraavana vuonna nämä kaksi entistä luokkatoveria Aalto-yliopiston kuraattori-koulutusohjelmasta päättivät perustaa Punoksen, joka yhdistää taideprojektien komissioinnin ja fokusoi yhteistyöhön. Ensimmäiseen teokseen he kutsuivat taiteilijat Jenni Laitin, Merethe Kuhmusen ja Sunna Nousuniemen, joiden luoma "Orodansádji – Olemisen tila" -kokonaisuus (2021-2022) pohti saamelaisten itsemääräämisoikeutta, ilmasto-oikeudenmukaisuutta ja queeria saamelaiskulttuurissa. Toisessa komissiossa "Acts of Love" kuraattori ja taiteilija Ama Josephine Budge fokusoi tutkimaan rasismia taiteilijoiden ja taideinstituutioiden välisissä suhteissa sekä tutkimaan hoivan ja vastuun mahdollisuuksia näissä suhteissa. Tämän vuoden projekti, "Seeds for Solidarity", laajentaa ilmasto-oikeudenmukaisuuden näkökulmia sekä yhteistyössä Indigenous Climate Futures Embassy’n kanssa että maantieteellisesti Latinalaiseen Amerikkaan ja Aasiaan (osallistuin myös tähän projektiin), haastaen länsimaiset tiedon ja toiminnan järjestelmät taiteellisten projektien kautta. 

Vaikka Punoksen projektit saattavat vaikuttaa löyhiltä, virtaavilta ja orgaanisilta, ne haastavat käsitystämme "yhteistyöstä" ja "tuesta". Onko aika, jonka todella omistamme kuuntelemiseen ja vuoropuheluun, aina vähäisempi kuin sitoutumisemme systemaattiseen tutkimukseen, keskusteluun ja näyttelyihin/tuloksiin? 

Seuraavassa haastattelussa nämä kaksi perustajaa vastaavat kysymyksiin ammatillisesta taustastaan, yhteistyöhön motivoivista tekijöistä, tuen metodologioista sekä jakavat näkemyksiään monialaisesta ja kulttuurien välisestä vaihdosta Pohjoismaisen alueen monimutkaistuneissa yhteiskunnallisissa, poliittisissa ja ympäristökysymyksissä viime vuosina. Toivottavasti tämä haastattelu toimii viitekohtana kulttuurivaihdolle ja monialaisille ekologisille praktiikoille.

Fei: Ennen kuin aloititte yhteistyön Punoksessa, voisitteko kertoa aiemmasta koulutuksestanne ja praktiikoistanne yksilöinä?

Punos: Anna-Kaisan tausta on taiteentutkimuksessa, ja Ki on sukupuolen ja vallan kysymyksiin keskittynyt sosiologi. Viimeisen vuosikymmenen aikana Anna-Kaisa on työskennellyt museoalalla erityisesti osallistumiseen keskittyen. Hän on myös ollut aktiivinen ilmastoliikkeessä ja tehnyt paljon kampanjointia energiaongelmien parissa. Ki puolestaan on työskennellyt kuraattorina sekä itsenäisesti että taiteilijaresidenssien parissa, kehittäen aloitteita sosioekologisista kysymyksistä ja purkaen käsityksiä luonnosta.

Fei: Mitkä tekijät saivat teidät päättämään työskennellä yhdessä, ja mikä on voimavara, joka pitää teidät sitoutuneina ja motivoituneina?

Punos: Vuosien varrella kahvitellessa käydyt keskustelumme alkoivat pyöriä yhä enemmän ilmasto- ja ympäristökriisien ympärillä, ja hahmottelimme, miten taidekentällä voisi olla rooli näihin haasteisiin vastaamisessa. Meillä molemmilla oli myös kasvava kiinnostus tehdä omaa tutkimusta, ja vuonna 2019, juuri kun olimme sattumalta päättämässä muita projekteja, huomasimme keskustelujemme mahdollisuuden kehittyä uudeksi aloitteeksi.

Näin syntyi Punos Taide & Tutkimus, josta emme vielä tiedä, onko se projekti vai jotain pysyvämpää. Ollaksemme täysin rehellisiä siitä, mikä meitä ylläpitää, se on pidempiaikainen rahoitus. Ilman neljää rahoitusvuotta Punokselle emme olisi voineet olla yhtä johdonmukaisia kuin olemme olleet, emmekä olisi voineet oppia yhtä paljon kuin olemme oppineet. Projektirakenteemme, joka yhdistää kuraattorityön ja väitöskirjaprosessit, antaa meille mahdollisuuden keskittyä oppimiseen ja sisällyttämään oppimme Punoksen työhön.

Alusta lähtien olemme saaneet inspiraatiota ilmasto-organisaatio Sunrise Project’in missiosta mahdollistaa, että muut voivat tehdä parasta työtään, sen sijaan, että yrittäisimme tehdä vain itse. Palaamme aina kysymykseen siitä, miten voimme parhaiten tarjota tukea ja resursseja yhteistyökumppaneillemme. Meidät pitää motivoituneina tämä tehtävä tarjota tukea muiden tarpeisiin, jotta he voisivat tehdä tärkeää työtään.

Fei: En usko, että meillä Taiwanissa on identtistä projektia kuin teillä. Voitteko lyhyesti esitellä metodologianne, jotta yleisö täällä voi tutustua siihen? 

Punos: Katsomme itsemme nykytaiteen komissioinnin alustaksi. Meillä ei ole näyttelytilaa, joten asiat ovat hyvin avoimia sijaintimme tai läsnäolomme suhteen. Menetelmämme kaikessa yksinkertaisuudessaan perustuu keskusteluun ja vuoropuheluun.

Olemme kierrelleet yrittäessämme sanallistaa, mitä itse asiassa teemme, ja tällä hetkellä käsitämme, että ensisijainen roolimme on taiteellisten ideoiden kehittämisen tukeminen ja ajan resursointi ideoiden ilmaantumista, muotoutumista ja kehittymistä varten. Ymmärrämme Punoksen keskeisen tehtävän olevan taiteellisen työn tukeminen. Tämän työn tulokset, taideteokset, sitten saattavat seurata prosesseista, jotka aloitamme. Toiveemme on pystyä tukemaan näiden ideoiden ja teosten tulevaa kiertämistä eri institutionaalisissa konteksteissa.

Punoksen ensimmäinen taidekomissio Jenni Laitin, Merethe Kuhmusen ja Sunna Nousuniemen "Orodansádji –Olemisen tila" syntyi osana projektiamme 'Kenen ilmasto, kenen tulevaisuudet?' (2021–2024). Orodansádji keskittyy saamelaisten itsemääräämisoikeuteen, ilmasto-oikeudenmukaisuuteen ja queeriin saamelaiskulttuurin näkökulmista. Aloimme yhteistyön koronapandemian aikana, ja toistuvat liikkumis- ja muut rajoitukset pakottivat meidät sopeutumaan suunnitelmien muutoksiin jatkuvasti. Aikomuksenamme oli keskittyä vain keskustelemaan ja antaa toisillemme aikaa oppia tuntemaan toisemme, mutta keskustelut johtivat toistuvasti suunnittelemaan jotain konkreettisempaa tapahtuvaksi. Pandemiatilanne esti lopulta tapahtumasuunnitelmien toteutumisen, mutta teokseksi muodostui ajatus orodansádji’sta, joka pohjoissaameksi tarkoittaa paikkaa, jossa voit vain olla. Se on paikka, "jossa me unelmoimme unelmiamme ja ne tulevat eloon", kuten taiteilijat kuvaavat sitä.

Fei: Punoksella on erityinen painopiste monialaisessa yhteistyössä, miksi tämä lähestymistapa on niin tärkeä? Millaiset diskurssit, tiedot tai käytännöt teitä erityisesti vetävät puoleensa?

Punos: Monialainen ja kulttuurien välinen yhteistyö tarkoittaa, että näkökulmat eroavat toisistaan. Aluksi kiinnostuksemme monialaiseen yhteistyöhön juontuu omasta koulutustaustastamme ja työkokemuksestamme sekä käsityksestämm,, että taide ja sen käytänteet ovat ratkaisevasti tarpeen rakennettaessa kestävämpää tulevaisuutta. Oikeudenmukaisen ilmastotulevaisuuden kertomukset vaativat mielikuvitusta ja luovia lähestymistapoja.

Meillä molemmilla on kokemusta yhdessä tekemisestä ja yhdessä ajattelemisesta (mm. ilmastoliike, taiteilijaresidenssien yhteisöt, kulttuurityöntekijöiden yhteisöt). Näemme, että yhteisöt, olivat ne sitten väliaikaisia tai pysyvämpiä, ovat tarpeen ekologisesti ja sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan rakentamiseksi.

Me kaksi tuomme erilaisia keskusteluja Punoksen työhön. Ki työskentelee kietoutuneiden ja queer-ekologioiden, enemmän-kuin-ihmisen maailman ja sosioekologisten muutosten parissa, kun taas Anna-Kaisan lähestymistapa on ihmiskeskeinen energiahumanistinen näkökulma.  Nostamme erilaisia lähtökohtia ja terminologioita keskusteluun niiden kysymysten kanssa, joiden parissa työskentelemme. Tukemalla taiteilijoiden yhteistyötä pyrimme myös mahdollistamaan vastaavia dialogeja ja ideoiden monipuolisuutta.

Fei: Miten Pohjoismaiden geopolitiikka ja geo-ilmasto muokkaavat paikallista taidepolitiikkaa, suhdetta toimialoihin ja taitene käytänteitä? Millaiset ovat visionne ja odotuksenne kulttuurien välisestä vaihdosta? 

Punos: Tämä on iso kysymys. Viime vuosikymmen on ollut niin tiheänä erilaisia muutoksia ja poliittisia konflikteja, että tuntuu vaikealta esittää mitään kaikenkattavaa Pohjoismaiden geopolitiikasta. Kun ajatellaan kulttuurien välistä vaihtoa, oikeistopopulististen puolueiden nousu 2000-luvulla on tuonut mukanaan sekä vetäytymistä kansainvälisiltä areenoilta että sisäänpäin kääntymisen narratiiveja ja politiikkoja. Ilmastonäkökulmasta Pohjoismaat ovat erityisesti väkilukuun suhteutettuna suurimpia ilmastopäästöjen tuottajia, mutta alueen kylmä ilmasto tarkoittaa, että ilmastonmuutoksen tuhoisimmat vaikutukset kohdistuvat kovimmin muille alueille. Ja tietysti eniten ilmastonmuutoksesta kärsivillä alueilla haasteet eivät rajoitu vain luonnonkatastrofeihin, vaan ovat kytköksissä usein epäoikeudenmukaisiin (geo)poliittisiin ja/tai kulttuurisiin olosuhteisiin, jota taustoittaa resurssien epätasainen jakautuminen  paikallisella tai globaalilla tasolla. Pohjoismaat ovat perinpohjin kytkeytyneet tämän epäoikeudenmukaisen järjestelmän luomiseen ja ylläpitämiseen.

Kuinka tämä muokkaa taidepolitiikkaa ja taiteen käytäntöjä? Pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on korostanut julkista rahoitusta taiteelle, ja aktiivista taidekenttää on pidetty tärkeänä osana ihmisten mahdollisuutta elää hyvää elämää. Taiteelle on olemassa tukirakenne ja jatkuvuutta. Punoksessa ajattelutapamme suhteessa näihin järjestelmiin lähtee liikkeelle vastakkaisesta suunnasta: ajattelemme, että se, mitä tapahtuu taidekentällä ensin, antaa vihjeitä siitä, mitä tulee tapahtumaan yhteiskunnissa ja maailmassa laajemminkin. Joten jos voimme tukea enemmän kulttuurien välistä vaihtoa taiteessa, sillä tulee olemaan vaikutus tulevaisuuteen. Sitä, mitä se voi olla, emme osaa sanoa, mutta ajattelemme sen kytkeytyvän merkityksellistämiseen, toisinkuvittelemiseen ja ideoiden luomiseen.